Singapore ja Indonesia | Singapore, Jakarta, Semarang, Karimunjawa, Yogyakarta

Singapore | Jakarta | Semarang | Karimunjawa | Yogyakarta
Tässä matkassa yhdistyy kulttuuri ja rantalomailu sopivassa suhteessa. Kaakkois-Aasian kahdessa hyvinkin erilaisessa suurkaupungissa Singaporessa ja Jakartassa vierailu, rantalomasta nauttiminen Jaavan merellä sijaitsevilla Karimunjawa saarilla sekä Pohjois- ja Etelä-Jaavalla sijaitseviin kaupunkeihin Semarangiin ja Yogyakartaan tutustuminen.
Matka alkaa länsimaisemmasta Singaporesta, jonka jälkeen hypätään Indonesian pääkaupungin Jakartan vilskeeseen. Jakartassa tutustutaan kaupungin historiaan paikallisen oppaan voimin niin museoissa vierailujen kuin nähtävyyksienkin osalta. Upeat nähtävyydet kuten National Monument ja Sunda Kelapan vanha satama nähdään tällä kierroksella. Jakartasta matka jatkuu kohti Semarangia, Jaavan saaren pohjoisrannikolle. Semarangissa on oivat mahdollisuudet ostosten tekemiseen kuuluisan Jalan Pemudan ostokadun varrella ja Semarangin ostoskeskuksessa Sriratussa. Semarangin vanhankaupungin osa, Kota Lama, on näkemisen arvoinen perinteisen hollantilaisen arkkitehtuurinsa vuoksi. Siellä kävellessä tuntuu kuin olisi astunut ajassa taaksepäin siirtomaa-ajoille. Kuuluisin vanhankaupungin nähtävyys on protestanttikirkko Emmanuel Church, Koepelkerk.
Kulttuurin ja historian jälkeen on aika siirtyä nauttimaan Indonesian paratiisisaarista Jaavanmerelle. Karimunjawan upeat saaret sijaitsevat noin 80 kilometriä Jaavan rannikosta pohjoiseen. Saariryhmä koostuu 27 saaresta, joista kaksi pääsaarta ovat Karimunjawa ja Kemujan. Saaria ympäröivät kirkkaat vedet ja lukuisat koralliriutat upeine autioine rantoineen. Saarilla on mahdollisuus patikointiin, snorklaukseen ja sukellukseen. Paras tapa tutustua lukuisiin pienempiin saariin on vuokrata paikallinen vene kuskin kera.
Yogyakarta tarjoaa kulttuuria ja luontoa matkaajalle. Yogyakartasta vain 10 kilometrin päässä sijaitsee UNESCOn maailmanperintökohteisiin kuuluva maailman suurin buddhalaistemppeli. Temppeli on ainoa laatuaan ja se noussutkin yhdeksi Indonesian merkittävimmistä matkailukohteista. Jaavan saarelle sijaitsee 42 tulivuorta, joista aktiivisin vuori Merapi sijaitsee aivan Yogyakartan kaupungin läheisyydessä. Merapi tarjoaa upeat mahdollisuudet vaellukseen vuoren rinteille ihaillen auringonnousua.
Ilmasto Indonesiassa on trooppinen läpi vuoden ja lämpötila vaihtelee +25 yli +30. Sadekausi sijoittuu marraskuusta maaliskuuhun, joten paras aika vierailla näissä kohteissa on huhti–lokakuussa.
16 päivää, perillä 13 yötä
Alkaen 2 690 €
Alkaen 2 690 €, 2hh:ssa
Ota yhteyttä matka-asiantuntijaan puhelimitse, sähköpostitse tai online chatilla.
Puhelin: 0207 435 100 (asiakaspalvelun puhelumaksu 8,4 snt/min)
Sähköposti: info@aventura.fi
Tekstiviesti ja WhatsApp: 040 135 1001
Online chat toimistoaikoina (sivun alareunassa)
Matkainfo
Päivät 1-2 Lennot Helsinki – Singapore 1
Päivät 2-3 | Singapore 2 yötä 1
Päivät 4-5 | Jakarta 2 yötä 2
Päivä 6 | Semarang 1 yö 3
Päivät 7-11 | Karimunjawa 5 yötä 4
Päivät 12-14 | Yogyakarta 3 yötä 5
Päivät 15-16 | Yogyakarta – Helsinki
Helsinki – Frankfurt 06.40–08.20
Frankfurt – Singapore 12.35–06.50
Singapore – Jakarta 17.35–18.30
Jakarta – Semarang 07.55–09.05
Yogyakarta – Singapore 17.50-21.00
Singapore – Frankfurt 23.55-06.40
Frankfurt – Helsinki 09.25-12.50
Kaukolennot Singapore Airlines
- Lennot turistiluokassa
- Mainitut majoitukset tai vastaavat kahden hengen huoneessa mainituin aterioin
- Ohjelman mukaiset retket
- Mainitut kuljetukset.
- Käsittelykulu 35 €/hlö
- Mahdolliset maastapoistumismaksut ja viisumit (Kts. Huomioitavaa)
- Tipit ja muut henkilökohtaiset kulut
- Matkavakuutus
- Muu mainitsematon.
Päiväohjelma
Päivät 1-2 Lennot Helsinki – Singapore
Päivä 2 | Singapore
Peninsula Excelsior 4* | A
Saapuminen Singaporeen aamulla. Kuljetus lentokentältä hotellille ja loppupäivä omaa aikaa.
Päivä 3 | Singapore
Peninsula Excelsior 4* | A
Vapaata aikaa Singaporessa. Lisämaksusta mahdollisuus esimerkiksi kaupunkikierrokseen tai muihin retkiin.
Päivä 4 | Jakarta
Mercure Jakarta Kota 4* | A
Kirjautuminen ulos hotellista ja kuljetus lentokentälle, josta lento Jakartaan. Kuljetus Jakartan lentokentältä hotellille.
Päivä 5 | Jakarta
Mercure Jakarta Kota 4*| A
Jakartan kaupunkikierros paikallisen oppaan voimin.
Päivä 6 | Semarang
Santika Premier 4*| A
Kuljetus lentokentälle josta aikainen lento Semarangiin jossa kuljetus lentokentältä hotellille. Päivä vapaata aikaa Semarangissa shoppailuun tai nähtävyyksiin.
Päivä 7 | Karimunjawa
Ary´s Lagoon 3* | Breve Azurine Lagoon Retreat 4* | Kura Kura Resort 5* | A
Kuljetus satamaan, josta fastboat venekuljetus kohti Karimunjawan saaria. Karimunjawalla kuljetus satamasta hotellille.
Päivät 8-12 | Karimunjawa
Ary´s Lagoon 3* | Breve Azurine Lagoon Retreat 4* | Kura Kura Resort 5* | A
Vapaata aikaa nauttia Karimunjawan upeista autioista rannoista ja saarista. Mahdollisuus erilaisiin aktiviteetteihin kuten saarihyppelykierroksiin, snorklaamiseen, patikointiin ja sukellukseen.
Päivä 12 | Yogyakarta
Jogjakarta Plaza 4*| A
Slowboat venekuljetus Karimunjawalta Jeparan satamaan, jossa kyyti Yogyakartaan odottaa. Autokuljetus Yogyakartaan(5-6h). Saapuminen Yoygyakartan hotelliin illalla.
Päivä 13 | Yogyakarta
Jogjakarta Plaza 4*| A
Opastettu kierros Kaakkois-Aasian suurimpaan Buddhalaiseen Borobudur temppeliin. Lisäksi vierailu myös Pawon temppelillä sekä Mendut temppelillä paluumatkalla takaisin Yogyakartaan.
Päivä 14 | Yogyakarta
Jogjakarta Plaza 4*| A
Aikainen aamupala ja herätys klo 03.00. Trekki tulivuorelle oppaan kanssa ryhmässä. Iltapäivä/ilta vapaata aikaa.
Päivät 15-16 | Yogyakarta – Helsinki
Omatoiminen päivä Yogyakartassa, aikaa viimeisiin ostoksiin Malioborolla tai vierailulle Sulttaanin palatsissa. Kuljetus iltapäivällä kentälle josta lento Suomeen.
Ateriat: A = aamiainen x 14
Kohde-esittelyt
Singaporeen matkustavan hyvä tietää

Maahanpääsyvaatimukset
Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia Singaporeen alle 90 päivän matkoilla, mutta kaikkien matkustajien on täytettävä sähköinen SG Arrival Card (eHDC) 1–3 päivää ennen saapumista. Lomake täytetään verkossa: https://eservices.ica.gov.sg/sgarrivalcard
Passin tulee olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan jälkeen.

Turvallisuus
Singapore on turvallinen maa matkustaa, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.

Terveys
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Suositeltavat rokotukset
Matkalle suositellaan perusrokotusten (jäykkäkouristus, kurkkumätä ja polio) lisäksi hepatiitti A ja B-rokotusta. Riskiarvion perusteella on myös syytä harkita Lavantauti ja Japanin aivotulehdus- rokotteita.Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi

Ruoka ja Juoma
Singaporessa yhdistyvät useat ruokakulttuurit, jossa kohtaavat mm. kiinalainen, intialainen ja malesialainen keittiö. Singaporen omia ruokaerikoisuuksia ovat muun muassa kalanpääcurry, chicken rice eli kanariisi, chilirapu, joka on chilitomaattikastikkeessa keitetty rapu sekä paistetut nuudelit Char Kuey teow. Singaporen kansallishedelmä on durian, joka on tunnettu voimakkaasta hajustaan.
Singaporen hyvästä hygiania tasosta huolimatta, on suositeltavaa käyttää pullotettua vettä.

Ilmasto ja Sää
Singaporessa vallitsee trooppinen monsuuni-ilmasto ja lämpötilat ovat vuoden ympäri melko samat (n. 23-35 C). Ilma on hyvin kosteaa ja sateet ovat hyvin yleisiä. Eniten sataa marra-tammikuussa.

Pankkiasiat
Singaporen dollari (SGD). Valuuttaa saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.

Yleiset ohjeet
Aikaero
GMT +8, eli 6 tuntia Suomen aikaa edellä
Matkapuhelimet
Tarkista kuuluvuus operaattoriltasi.
Indonesiaan matkustavan hyvä tietää

Maahanpääsyvaatimukset
Suomen kansalaiset tarvitsevat viisumin Indonesiaan. Alle 30 vuorokauden oleskelua varten viisumin saa saavuttaessa. Viisumi maksaa IDR 500 000 (noin 35 e) ja tämän voi maksaa käteisellä tai luottokortilla (Ei Amexilla). Halutessaan viisumin voi hakea myös etukäteen osoitteesta:
https://molina.imigrasi.go.id/
Lisäksi tulee täyttää terveysselvitys osoitteessa: https://sshp.kemkes.go.id/ . Lomakkeen täytettyäsi saat QR koodin, joka tulee esittää maahan saavuttaessa.
Viisumikäytännöt ja -hinnat voivat muuttua ilman etukäteisvaroitusta paikallisista viranomaistahoista riippuen.

Turvallisuus
Pysyttelemme matkoillamme turvallisilla alueilla, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.

Terveys
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Suositeltavat rokotukset
Matkalle suositellaan perusrokotusten (jäykkäkouristus, kurkkumätä ja polio) lisäksi hepatiitti A ja B-rokotuksia. Balilla harvemmin esiintyy lavantautia, Japanin aivotulehdusta tai malariaa, mutta Indonesian matkakohteesta riippuen on nämä rokotukset ja lääkitys syytä harkita riskiarvion perusteella. Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi

Sähkö ja pistorasia-standardit
Jännite on 120/230 V, 50 Hz, pistokkeet ovat C, F ja G tyyppisiä.

Ruoka ja Juoma
Indonesian keittiö vaihtelee alueen, vuodenajan ja yhteiskuntaluokan mukaan. Ruokakulttuuri on saanut vaikutteita kiinalaisesta, länsimaisesta, intialaisesta sekä Lähi-idän keittiöistä. Indonesialaisessa keittiössä kuvastuu tyypillinen aasialainen keittiö, jossa valmistusmenetelmiä ovat uppopaistaminen, höyryttäminen, wokkaus sekä grillaus. Paljon käytetään erilaisia maustetahnoja (bumbu), joissa on raaka- aineina mm. shalotti- ja valkosipulia, chiliä, kurkumaa, inkivääriä, galangalia, tamarindia, sitruunaruohoa sekä katkaraputahnaa. Tahnaa paistetaan öljyssä muutamia minuutteja, jonka jälkeen lisätään liha sekä lopuksi kookosmaito tai kanaliemi. Banaanin lehtiä käytetään myös ruoan haudutukseen sekä tarjoilussa. Riisi on monesti pääraaka- aine, jota tarjoillaan erilaisten mausteisten liha- ja kasvisruokien kanssa. Myös nuudelit ovat käytettyjä. Ruoan yhteydessä voidaan tarjoilla ”krupuje” jotka ovat rapeita katkarapulastuja. Perinteisiä ruokalajeja ovat nasi goreng eli paistettu riisi, josta yhdistyy paistettu riisi, kasvikset sekä paistettu kananmuna. Gado- gado on indonesialainen salaatti, jossa on keitettyjä tai höyrytettyjä kasviksia yhdistettynä tofuun, tempeihin tai kananmuniin. Tärkein salaatin osa on pähkinäkastike, joka yhdistää kaikki maut. Molukeilla ja Sulawesissa syödään saagoa ja Länsi-Timorilla maissia enemmän kuin riisiä.
Veden ja juomien tulee olla teollisesti pullotettua. Myös hedelmät ja vihannekset on hyvä huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää.

Ilmasto ja Sää
Indonesia sijaitsee päiväntasaajalla ja maassa vallitsee trooppinen ilmasto. Vuodessa on toisistaan erottuvat kuivakausi ja monsuunin aiheuttama sadekausi. Sadekausi on lokakuusta maaliskuuhun ja kuivempi kausi huhtikuusta syyskuuhun. Ilman kosteus on jatkuvasti kohtuullisen korkea 70-90%. Lämpötilat vaihtelevat vuoden aikana melko vähän, rannikkotasangoilla on noin 28° C, sisämaassa sekä vuoristossa 26° C.

Pankkiasiat
Indonesian valuutta on rupia (IDR). Valuuttaa saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.

Yleiset ohjeet
Aikaero
+5, UTC +8.
Matkapuhelimet
Tarkista kuuluvuus operaattoriltasi.


