Oseanian pohjoiset saarivaltiot
Manila | Koror | Chuuk | Majuro | Betio | Nadi | Funafuti | Viti Levu
Tervetuloa Aventuran 25-vuotisjuhlamatkalle keväällä 2025!
Pohjoinen saarikierroksemme lähtee liikkeelle Filippiinien Manilasta ja päättyy Fidžille. Matkan aikana tutustumme Mikronesian ja Polynesian saarivaltioihin ja niiden erilaisiin maisemiin, kulttuureihin ja heimoihin.
Toteutimme tämän matkan ryhmällemme keväällä 2023. Kokemusten perusteella päätimme toteuttaa matkan uudelleen keväällä 2025. Uudistimme hieman matkareittiä ja -ohjelmaa, samoin päivitimme joitakin majapaikkoja. Kuten kevään 2023 matkallakin, matkaisäntänä toimii Aventuran perustaja ja omistaja Tero Norvio. Tämä uniikki saarihyppely on vuonna 2000 perustetun Aventuran 25-vuotisjuhlamatka.
Sanat Tyynimeri, ja etenkin alueen muinainen nimitys Etelämeri, synnyttävät meissä kaikissa mielikuvia nauravaisista ihmisistä ja kuvankauniista paratiisinomaisista saarista ja palmurantaisista atolleista. Synkempi puolikin historiasta löytyy useammalta saarelta, sillä menneisyyteen kuuluu toisen maailmansodan kuuluisia meritaisteluita, alkukantaisia ihmissyöjäheimoja sekä luonnonvoimien aiheuttamia myrskyjä ja myllerryksiä.
Nämä kaukana kaikesta sijaitsevat pienet saarivaltiot ovat haasteellisia matkailijoille infrastruktuurin ollessa osin hyvinkin puutteellinen ja palveluiden ollessa vielä rakenteilla. Myös lentoja saarivaltioiden välillä on paikoin hyvin harvakseltaan. Osalla saarista viivymme vain vuorokauden ja osassa levähdämme useamman päivän.
Tervetuloa kanssamme keväällä 2025 seikkailemaan Tyynellemerelle, kiertämään Oseanian pieniä saarivaltiota!
Tätä matkaa voi halutessaan jatkaa edelleen eteläisille Oseanian saarille. Sama matkaisäntä ja osa asiakasryhmää tekevät näin. Nämä kaksi matkaa, pohjoiset sekä eteläiset Oseanian saaret, voi yhdistää yhdeksi viisiviikkoiseksi Suureksi Oseanian kiertomatkaksi. Tutustu näihin tästä:
> Suuri Oseanian kiertomatka
> Oseanian eteläiset saarivaltiot
19 päivää, perillä 17 yötä
18 200 €
1hh-lisä 2 480 €
Tiedustele toimistoltamme lentojen business-paikan lisähintaa.
- 12.3.2025–30.3.2025
Ota yhteyttä matka-asiantuntijaan puhelimitse, sähköpostitse tai online chatilla.
Puhelin: 0207 435 100 (asiakaspalvelun puhelumaksu 8,4 snt/min)
Sähköposti: info@aventura.fi
Tekstiviesti ja WhatsApp: 040 135 1001
Online chat toimistoaikoina (sivun alareunassa)
Matkainfo
Päivät 3–5 | Koror (Palau) 3 yötä
Päivät 6–7 | Chuuk (Mikronesia) 2 yötä
Päivät 8–9 | Majuro (Marshallinsaaret) 2 yötä
Päivät 10–12 | Betio/South Tarawa (Kiribati) 3 yötä
Päivä 13 | Nadi (Fidži) 1 yö
Päivät 14–15 | Funafuti (Tuvalu) 2 yötä
Päivät 16–17 | Toberua/Viti Levu (Fidži) 2 yötä
Päivät 18–19 | Lennot Helsinkiin
• Matka sisältää paljon lentoja, myös yölentoja, ja pitkiä matkapäiviä
ja näin ollen osallistuminen vaatii paitsi kohtuullista fyysistä kuntoa
myös reipasta reissuasennetta.
• Matkan erikoisluonteen takia tarkka matkaohjelma
valmistuu vasta kun loputkin lennot ja maajärjestelyt ovat varattavissa,
näiden matkojen osalta lennot varataan osittain 11 kk, 6 kk ja 3 kk
ennen matkaa. Tästä johtuen lopulliset maajärjestelyt vahvistetaan vasta
3 kk ennen matkaa.
• Kohteiden ja niiden erikoisluonteen takia,
kaikkien matkalle lähtevien tulee huomioida, että (lento)muutoksia
todennäköisesti tulee lyhyelläkin varoitusajalla meistä riippumattomista
syistä. Myöskään kaikkien saarien majoitustilat eivät vastaa
kansainvälisiä standardeja, mukaan kannattaa varata aimo annos
kärsivällisyyttä ja pioneerihenkeä.
• Pidätämme oikeuden muutoksiin niin matkan päivämäärien, saarivaltioiden järjestyksen, matkaohjelman kuin hinnoittelun suhteen.
• Peruutusehdot C (kts. Aventuran lisä- ja erityismatkaehdot).
ke 12.3.2025 Helsinki – Hong Kong 13.45–18.00
to 13.3.2025 Hong Kong – Manila 00.35–00.15
pe 14.3.2025 Manila – Koror 22.25–02.20(+1)
ma 17.3.2025 Koror – Guam 02.05–05.05
ma 17.3.2025 Guam – Chuuk 07.55–09.40
ke 19.3.2025 Chuuk – Pohnpei – Majuro 12.05–18.40
pe 21.3.2025 Majuro – Tarawa 14.05–15.20
ma 24.3.2025 Tarawa – Nadi 11.50–14.55
ti 25.3.2025 Nadi – Suva 07.30–08.00
ti 25.3.2025 Suva – Funafuti 09.00–11.30
to 27.3.2025 Funafuti – Suva 12.20–14.50
la 29.3.2025 Nadi – Singapore 14.50–19.20
la 29.3.2025 Singapore – Helsinki 21.40–06.05(+1)
* Huom. Muutokset lentoaikatauluihin ja -reititykseen mahdollisia. Lentoreititys on koottu ennakkotietojen perusteella. Lentoyhtiöt julkaisevat vahvistetut lentoreitit ja -ajat vasta lähempänä matka-ajankohtaa.
* Huom. Kysythän mahdollisia businessluokan korotuksia sekä myös Suomen sisäisiä liittymälentoja toimistoltamme.
- Reittilennot economy-luokassa lentoihin sisältyvine veroineen
- Ohjelman mukaiset majoitukset ja ateriat
- Kaikki kuljetukset ja matkaohjelmassa mainitut retket
- Suomenkielisen matkanjohtajan ja paikallisten oppaiden palvelut kohdemaissa
- Suomenkielinen hätäpäivystyspalvelu (24/7) matkan aikana
- Puuntaimen istutus (yhteistyössä istutapuita.fi kanssa).
- Käsittelykulu 35 €/hlö
- Matkavakuutus
- Viisumit
- Mahdollisesti vaadittavat rokotukset ja/tai lääkkeet (esim. keltakuumerokotus)
- Mahdolliset viranomais-/maastapoistumismaksut
- Henkilökohtaiset kulut kuten tipit
- Muu mainitsematon.
* Jos kysymyksiä herää kohdekohtaisista matkadokumenttivaatimuksista (viisumit, rokotustodistukset yms.), toimistotiimimme vastaa mieluusti.
Kohde-esittelyt
Filippiinit
Pinta-ala
300 000 km²
Asukasluku
109 180 815
Pääkaupunki
Manila
Uskonto
katolisia 80,9 %, muslimeita 5 % (moroja)
Kieli
filippino ja englanti
Valuutta
Filippiinien peso (PHP)
Päätuotteet
elektroniikka, vaatteet, öljyjalosteet, kookosöljy ja hedelmät
Hallitusmuoto
Tasavalta
Filippiinien tasavalta eli Filippiinit on 7107 saaren ja reilun 100 miljoonan asukkaan trooppinen saaristovaltio Kaakkois-Aasiassa. Suurin osa asukkaista elää 11 saarella. Saaret saivat nimensä Espanjan kuninkaan Filip II:n mukaan vuonna 1543. Espanjan ja Yhdysvaltojen vaikutus näkyy edelleen maan kulttuurissa ja hallintojärjestelmässä. Ferdinand Marcos hallitsi maata lähes yksinvaltiaana yli 20 vuoden ajan, kunnes kansa pakotti hänet eroamaan 1986.
Manila
Manilan kaupunki, jota filippiiniläiset kutsuvat nimellä "Maynilad" on Filippiinien pääkaupunki ja maan hallinnollinen keskus. Manila on osa pääkaupunkiseutua, Metro Manilaa, jossa asuu yli 14 miljoona ihmistä. Kaupunki sijaitsee Manilan lahdella. Manila koostuu monesta eri kaupungista, joten suoranaista keskustaa ei ole. Kaupunki tuhoutui melkein kokonaan toisen maailmansodan aikaan ja on rakennettu pitkälti uudestaan. Sisäkaupunginosat Ermita ja Malate tarjoavat laajan valikoiman baareja ja ravintoloita. Makati on uusi moderni alue, josta löytyy suurimmat ostoskeskukset.
HOTELLIT
New World Makati (5)
New World Makati Hotel on tasokas maailmanluokan hotelli, joka sijaitsee Makatin sydämessä. Modernilla tunnelmalla ja itämaisilla vaikutteilla varustellussa hotellissa on 584 upeaa huonetta ja sviittiä. Hotellilta löytyy bisneskeskus, hienostuneet ruokailumahdollisuudet, hyvin varusteltu kuntokeskus saunalla ja kylpylällä sekä ulkouima-allas.
Palau
Pinta-ala
459 km²
Asukasluku
21 685
Pääkaupunki
Ngerulmud
Kieli
englanti ja palauan
Valuutta
Yhdysvaltain dollari(USD)
Valtiomuoto
tasavalta
Palau itsenäistyi vuonna 1994 ja on yksi maailman nuorimmista valtioista. Se sijaitsee Mikronesiassa, Tyynellä valtamerellä Filippiineistä itään. Saarivaltio koostuu kahdeksasta pääsaaresta, pienempiä saaria on yli 200. Matkailija matkaa useimmiten Kororin saarelle, josta pääsee helposti tekemään retkiä.
Turhaan ei Palaun saarivaltion pinnanalaista elämää kutsuta “vedenalaiseksi Serengetiksi”. Tämä sukeltajien paratiisi valloittaa merenalaisella elämänkirjollaan eikä auringonpalvoja pety maisemistakaan. Kalkkikivi- ja tuliperäiset saaret nousevat alueen kirkkaista vesistä kuin sienet vihreine lakkeineen. Palaun yksittäinen suosituin nähtävyys on Jellyfish Lake, jossa kultaisten meduusojen sekaan pääsee snorklailemaan.
Koror
HOTELLIT
Palau Pacific Resort (5)
Kattaen 64 hehtaarin rehevän trooppisen puutarhan ja koskemattoman valkoisen hiekkarannan, Palau Pacific Resort kutsuu vieraat kokemaan vertaansa vailla olevan merenrantaloman. Syrjäisessä luksuslomakeskuksessa on 165 huvilatyylistä huonetta, sviittiä ja bungalowia, joissa on saaren inspiroima sisustus, oma parveke tai terassi ja tasokkaat mukavuudet.
Yksityisen valkoisen hiekkarannan ja erilaisten vesiurheilulajien lisäksi ylellisessä hotellissa on kaikki mitä tarvitset ikimuistoiselle perhelomalle tai romanttiselle lomalle, mukaan lukien merenranta-allas, seitsemän ravintolaa ja oleskelutilaa, maailmanluokan kylpylä, tenniskentät ja paljon muuta.
Mikronesia
Pinta-ala
702 km2
Asukasluku
102 436
Pääkaupunki
Palikir
Väestö
chuukit, kosraelaiset, ponapet, yapilaiset
Uskonto
katolisia oli 52,7%, protestantteja 41,7%
Kieli
englanti (virallinen) ja 17 muuta kieltä
Valuutta
Yhdysvaltain dollari (USD)
Valtiomuoto
liittovaltio
Itäisen Tyynenmeren Mikronesia on 607 saaren ryhmä Karoliinien saariryhmässä. Mikronesia tulee kreikankielisestä sanasta ja kuvaa tätä satojen pienien saarien saarivaltiota täydellisesti. Sen jokaiseen neljään autonomiseen osaan (lännestä itään Yap, Chuuk, Pohnpei ja Kosrae) kuuluvalla alueella on oma ainutlaatuinen luonteensa maisemineen ja kulttuureineen. Pääkaupunki Palikir sijaitsee sen suurimmassa saariryhmässä, Ponhpeissä.
Satojen pienten saarten ryhmittymä Karoliiniensaarten sydämessä suurten valtamerien merivirtojen kohtauspisteessä tekee Mikronesian tasavallasta mielenkiintoisen kulttuuri- ja sukelluskohteen. Merenalaisen elämän lisäksi kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat Yapin saarten jopa nelimetriset kivikolikot. Haluatpa ottaa allesi kajakin tai surffilaudan tai laittaa selkääsi happipullon löydät Mikronesiasta hyvät mahdollisuudet aktiiviseen mutta rentoon lomailuun.
Chuuk
Chuuk on 16:sta saaresta koostuva tulivuoripohjainen klusteri saaria Mikronesian liittovaltiossa, läntisellä Tyynellämerellä. Nimi Chuuk tarkoittaa "korkeita vuoria" chuukin kielellä, joka on yksi monista saarilla käytetyistä malaijilais-polynesialaisista kielistä.
Chuuk-ryhmän korkeilla saarilla on rannikoillaan mangrovesoita ja sademetsiä keskivuoristoalueilla. Alkuperäiskansat ovat mikronesialaisia, jotka kalastavat, kasvattavat sikoja ja siipikarjaa sekä viljelevät taroa, leipähedelmiä, jamssia ja banaaneja. Suurin kaupunkialue on Weno, muu väestö asuu enimmäkseen perinteisissä kylissä, jotka ovat hajallaan ympäri saaria. Maa-aluetta on yhteensä 127,2 neliökilometriä ja väkiluku oli 48 654 vuonna 2010.
Kohde on hylkysukeltajan paratiisi, joka sukellukselle on
tarjolla uusi hylky, jotka ovat uskomattoman kauniiden korallien peitossa. Sukeltajien keskuudessa Chuuk on tunnettu vanhalla nimellään Truk, tai Truk Lagoon. Toisen
maailmansodan aikana Japanin keisarillinen laivasto käytti aluetta piilottaakseen yli 1000 alusta ja 500 lentokonetta. 16.-17.2.1944
amerikkalaiset toteuttivat Operaatio Hailstonen, upottaen kautta aikain
suurimman määrän aluksia yhdessä operaatiossa. Tapahtumaa voidaankin
kutsua japanilaisten Pearl Harbouriksi. Vielä tänä päivänä pohjassa on
edelleen yli 60 alusta ja 275 lentokonetta sukellettavassa
kunnossa.
HOTELLIT
Truk Stop Hotel
Chuukin pääsaarella Wenossa sijaitseva Truk Stop on moderni, lämminhenkinen ja siihen on helppo rakastua. Tämä perheomisteinen ja toimiva lomakeskus, joka sijaitsee kauniilla Chuukin saarella, tarjoaa vierailleen erinomaista palvelua ja majoitusta. Tarjolla on huoneita ja tilavampia huoneistoja. Sekä vapaa-ajan että liikematkailijoille tarkoitetussa hotellissa on täyden palvelun ravintola, leipomo, kylpylä, lahjatavarakauppa, kokous- ja tapahtumatila sekä PADI-sukelluskeskus. Hotelli sijaitsee vain 10 minuutin päässä lentokentältä.Marshallinsaaret
Pinta-ala
181 km²
Väkiluku
77 917 (arvio 7/2020)
Pääkaupunki
Majuro
Kieli
Marshalli ja englanti
Valuutta
Yhdysvaltain dollari (USD)
Uskonto
Lähes kaikki ovat kristittyjä, suurin osa protestantteja
Valtiomuoto
Tasavalta
Yksi maailman nuorimmista valtioista ja yksi neljästä, joka koostuu vain atolleista. Marshallinsaaret on saaristovaltio Mikronesian itäpuolella Tyynellämerellä. Saaristo koostuu isommista 5 saaresta ja 29 atollista, jotka jakautuvat kahteen ketjuun Ratak ja Ralik (auringonnousu ja auringonlasku), yhteensä saaria, atolleja ja luotoja on yli 1 100. Pääkaupunki Majuro, sijaitsee Majuron saarella, jolla asuu lähes kaksi kolmasosaa asukkaista. Suurin osa matkailijoista suuntaa Majuron saarelle.
Yokwe! Keskellä Tyyntämerta sijaitseville Marshallinsaarille ei moni eksy, vaikka monet sen atolleista täyttävät paljasjalkaisen paratiisin tunnusmerkit ystävällisine ihmisineen. Näiden kaukaisten saarien asukkailla, kuten kaikilla Tyynenmeren saarilla, on lujat ja läheiset perhesuhteet sekä uskollinen ote elämään. Saarivaltion kuuluisin atolli, Bikini, tunnetaan lukuisista ydinasetestauksista, se on jopa julistettu Unescon Maailmaperintökohteeksi. Kun haluat kauas kaikesta, tämän kauemmas et juuri pääse.
Majuro
Majuro on Marshallinsaarten pääkaupunki ja suurin kaupunki. Se on myös suuri koralliatolli, jossa on 64 saarta Tyynellämerellä. Sillä on trooppinen pasaatituuli-ilmasto, jonka keskilämpötila on 27 °C. Marshallinsaaret ovat koralliriuttojen, eksoottisten kalalajien ja toisen maailmansodan hylkyjen monipuolinen paratiisi. Kapea Majuron atolli on maan pääkaupunki, jossa on suuri satama ja kansainvälinen lentokenttä. Vuonna 2011 Majuron väkiluku oli 27 797.
HOTELLIT
Hotel Robert Reimers
Hotel Robert Reimers on perheomisteinen hotelli trooppisen luonnon äärellä ja sitä operoidaan perinteisellä marshallilaisella kosketuksella. Tarjolla on erilaisia huoneita, jotka sopivat jokaiselle matkustajalle. Kaikki huoneet on varusteltu moderneilla vakiomukavuuksilla. Hotellissa on ravintola, josta saa sekä paikallista tuoretta kalaa että kansainvälisiä kestosuosikkeja. Baarissa voi nauttia cocktaileja ja nauttia Marshallinsaarten kauniista auringonlaskusta.
Kiribati
Pinta-ala
811 km2
Väkiluku
111 796
Pääkaupunki
Tarawa
Kieli
kiribati ja englanti
Valuutta
Kiribatin dollari, Australian dollari (AUD)
Uskonto
kristityt 55%, protestantit 36 %, mormoneita 3,1%, bahaita 2,2%, adventisteja1,9% ja muita 1,8%
Valtiomuoto
tasavalta
Kiribati muodostuu erillisistä saarista ja saariryhmistä. Kiribatin sijainti on Tyynenmeren sydämessä noin 1 500 kilometriä Fidžin pohjoispuolella. Jokaisella 33 saarella on omat ainutlaatuiset tavat, rituaalit, myytit, legendat sekä elämäntavat. Suurin osa, matkailijoista suuntaan Tarawaan, kalastajat löytävät upeita mahdollisuuksia Kiritimatin saarella.
Mauri! Tämä Kiribatilainen tervehdys ja tervetulotoivotus sopii hyvin suomalaiseen suuhun. Tämä pieni suuri valtio soveltuu hyvin etelämeren tunnelmaa haluajille. Kiribati sopii matkailijoille, jotka haluavat löytää uusia paikkoja, normaalien turistikohteiden ulkopuolella. Sukeltajille merenalainen elämä on upeaa kuten muillakin Tyynenmeren saarilla. Jos olet kiinnostunut sotahistoriasta, Tarawan taistelu oli yksi Tyynenmeren 2. maailmansodan verisimpiä.
Betio
Tarawa on Gilbertsaarten koralliatolli ja Kiribatin pääkaupunki Länsi-Keski-Tyynellämerellä. Betio on Etelä-Tarawan suurin kaupunki ja maan tärkein satama. Asutus sijaitsee erillisellä luodolla atollin lounaisosassa. Kiribatin itsenäistymisen jälkeen vuonna 1979 Etelä-Tarawan väkiluku on yli kolminkertaistunut ja on nyt 63 439 ihmistä (2020).
Etelä-Tarawan ilmasto on trooppinen sademetsäilmasto, joten se on lämmin ja kostea ympäri vuoden ja keskimääräiset sademäärät ovat suhteellisen korkeat.
HOTELLIT
George Hotel
Betion sydämessä sijaitseva George Hotel Kiribati tarjoaa viihtyisää majoitusta lähellä Betion laituria. Perheomisteisen hotellin huoneissa on ilmastointi, tallelokero ja hygieniatuotteet. Asiakkaat voivat nauttia herkullisen aamiaisen joka aamu. Lisäpalveluihin kuuluu ilmainen pysäköinti, Wi-Fi-yhteys ja oleskelutila.
Fidži
Pinta-ala
18 274 km²
Väkiluku
947 760
Pääkaupunki
Suva
Kieli
englanti, fidži, fidžinhindi
Valuutta
Fidžin dollari (FJD)
Uskonto
kristinusko 52%, hindulaisuus 33%, islam 7%
Valtiomuoto
tasavalta
Fidži on saaristovaltio eteläisellä Tyynellämerellä, Uudesta-Seelannista pohjoiseen päin. Se koostuu 850 saaresta ja luodosta, joista noin 100 on asutettuja. Suurimmat saaret ovat Viti Levu ja Vanua Levu. Pääkaupunki Suva sijaitsee Viti Levulla mutta suurin osa matkailijoista aloittaa Fidžin matkansa Nadista (lausutaan Nandi). Fidži on tunnettu kauniista luonnosta ja sukellusmahdollisuuksista. Parhaimmat sukellusalueet löytyvät Taveunin läheltä.
Fidžin saaria kutsutaan usein sijaintinsa vuoksi “eteläisen Tyynenmeren risteykseksi”. Iloisen hymyn saattelema hihkaisu “Bula” käy hyväntuulisesta tervehdyksestä vuorokauden jokaisena hetkenä. Fidži koostuu yli 300 saaren ketjusta, se on erilaisten kulttuurien, rotujen ja uskontojen kansainvälinen trooppinen cocktail. Saarihyppely on oiva tapa nähdä näitä saaria kauniine rantoineen, kirkkaine vesineen ja iloisine ihmisineen.
Nadi
Fijin kolmanneksi suurin kaupunki Nadi on monelle matkaajalle nopea välietappi Fijille saapumisen ja muille saarille siirtymisen välillä. Nadissa on kuitenkin myös paljon nähtävää, opittavaa ja koettavaa. Kaupunki sijaitsee Fijin suurimman saaren Viti Levun länsirannikolla. Nadista löytyy hyvät shoppailumahdollisuudet sekä loistava ravintolavalikoima niin meksikolaisia-, japanilaisia- ja ranskalaisiaravintoloita, kuin myös Fijiläisiä herkkujakin. Lähistöltä löytyy myös hienoja hiekkarantoja ja tutustumisenarvoisia kulttuuri- ja luontonähtävyyksiä.
HOTELLIT
DoubleTree Resort by Hilton (4)
DoubleTree Resortia ympäröivät eteläisen Tyynenmeren lämpimät vedet. Se on vain kolmen minuutin venematkan päässä Viti Levun pääsaarelta ja lyhyen ajomatkan päässä Nadin kansainväliseltä lentokentältä. Lomakeskus tarjoaa runsaasti mukavuuksia, kaunista majoitusta ja aitoa, lämmintä fidžiläistä vastaanottoa. Huoneet ovat tyylikkäitä ja tilavia. Hotellilla on laguunityylinen uima-allas, josta on näkymät merelle, tenniskenttä ja kuntokeskus. He tarjoavat myös kulttuurielämyksiä, kiertoajeluja, ratsastusta ja paintballia.
Viti Levu
Viti Levu on Fidžin tasavallan suurin saari. Siellä sijaitsee maan pääkaupunki Suva ja alueella asuu suurin osa Fidžin väestöstä, noin 600 000 asukasta. Saaren jakaa keskeinen vuorijono, jossa on monia passiivisia tulivuoria. Tomanivi, Fidžin korkein kohta, nousee 1,324 metriin. Vuorijono jakaa saaren ilmastollisesti märkään kaakkoisosaan ja kuivaan luoteisosaan.
HOTELLIT
Toberua Private Island Resort
Toberua Island Resort on ainutlaatuinen yksityisomistuksessa oleva saari, jossa on 16 hiljattain kunnostettua perinteistä villaa. Toberua yhdistää avaran tilan, ylellisyyden ja yksityisyyden. Nauti kristallinkirkkaista trooppisista vesistä, fine diningista, hemmottele itseäsi kylpylässä tai tanssi paljain jaloin tähtitaivaan alla elävän fidžiläisen musiikin lempeiden äänien tahtiin – sinä päätät. Toberua Island Resortissa ei tule koskaan olemaan pulaa tekemisestä. Aktiviteettitarjontaan kuuluu esimerkiksi golfaus, kalastus, purjehdus, snorklaus ja laitesukellus tai sitten voit vain laiskotella palmun alla uima-altaan äärellä, voit olla niin energinen tai rento kuin haluat.
Tuvalu
Pinta-ala
26 km²
Väkiluku
11 342
Pääkaupunki
Funafuti
Kieli
tuvalu, englanti
Uskonto
protestantteja 97% (Tuvalun kirkko)
Valtiomuoto
parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Tuvalu on Kansainyhteisöön kuuluva saarivaltio Tyynellämerellä, se on yksi maailman pienempiä kuningaskuntia. Se sijaitsee puolessavälissä Havaijia ja Australiaa. Tuvaluun kuuluu yhdeksän atollia, joissa on yhteensä 129 saarta. Jokaisella atollilla on koralliriutta. Pääkaupunkina pidetään kolmea eri kaupunkia/kylää riippuen asiayhteydestä. Funafuti on tärkein atolli, Fongafale on tärkein saari ja Vaiaku on tärkein kylä. Maan korkein kohta on vain 5 m korkeudessa ja onkin ennustettu, että vuonna 2100 tämä pieni saarivaltio on asumiskelvoton.
Talofa! Tuvalu on täydellinen paikka matkailijoille, jotka etsivät rauhaa ja hiljaisuutta. Tuvalu on Tyynenmeren eteläosan koskematon nurkka, joka tarjoaa rauhallisen ympäristön, joka sopii lepoon ja rentoutumiseen. Tuvalu on tarjoaa klassisen etelämeren kohteen, josta löydät kirkkaan sinisen meren ja taivaan, vaaleat rantahiekat sekä huojuvat palmut.
Funafuti
Funafutin koralliatolli on Tuvalun pääkaupunki Länsi-Keski-Tyynellämerellä. Funafuti on väkirikkain maan yhdeksästä atollista 6 025 asukkaallaan (2012). Funafutin alue on hyvin pieni, sen pinta-ala on vain 2,8 km².
Yhdysvaltain sotilastukikohta perustettiin sinne vuonna 1942, toisen maailmansodan aikana, taistelemaan japanilaisia joukkoja vastaan Tyynellämerellä. Nykyään Funafutin länsiosissa on Funafutin merensuojelualue, jonka alueella sijaitsee noin 20 % koko atollin riutoista. Funafutilla vallitsee trooppinen sademetsäilmasto. Kaupungissa ei ole kuivaa kautta, siellä sataa poikkeuksellisen paljon ympäri vuoden.
HOTELLIT
Esfam Lodge
Funafutin keskustassa sijaitseva paikallisen perheen pitämä Esfam Lodge tarjoaa viihtyisää majoitusta kävelyetäisyydellä sekä lentokentästä että rannasta. Lodgen viehättävissä huoneissa on ilmastointi, oma kylpyhuone, wi-fi ja minibaari. Asiakkaat voivat nauttia herkullisia ruokia lähistöllä olevissa ravintoloissa ja kahviloissa.
Filippiineille matkustavan hyvä tietää
Maahanpääsyvaatimukset
Suomen kansalaiset voivat matkustaa Filippiineille ilman viisumia 30 päiväksi. Passin tulee olla voimassa 6kk maahan saapumisen jälkeen.
Matjustajan tulee täyttää aikaisintaan 72h ennen matkaa tietonsa eTravel järjestelmään verkkopalvelussa https://etravel.gov.ph .
Mikä on eTravel-järjestelmä?
eTravel on Filippiineille saapuvien ja sieltä lähtevien matkustajien digitaalinen tietojenkeruualusta. Sitä käytetään rajavalvontaan, terveydentilan seurantaan ja taloustiedon analysointiin.
Turvallisuus
Pysyttelemme opastetuilla kiertomatkoilla turvallisilla alueilla, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Terveys
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.
Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Suositeltavat rokotukset
Matkalle suositellaan perusrokotusten (jäykkäkouristus, tuhkarokko, kurkkumätä, sikotauti, vihurirokko ja polio) lisäksi hepatiitti A rokotusta. Riskiarvion perusteella suositellaan hepatiitti B-, japanin aivotulehdus-, kolera-, lavantauti- ja influenssarokotusta, sekä malarianestolääkitystä. Todistus keltakuumerokotuksesta vaaditaan 1 vuotta täyttäneiltä matkailijoilta, jotka saapuvat maista joissa keltakuumetta esiintyy. Tarkistathan aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksestasi tai matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi.
Sähkö ja pistorasia-standardit
Sähkövirta Filippiineillä on 220 volttia, 60 Hz. Suomalaisiin sähkölaitteisiin tarvitaan adapteri.
Ruoka ja Juoma
Riisi on tärkeä osa Filippiiniläistä ruokakulttuuria. Riisi ja maissi ovatkin väestön merkittävimmät ravinnonlähteet. Riisistä saadaan jopa kolme satoa vuodessa. Vientituotteita ovat sokeriruoko, kookospähkinä, banaani sekä ananas. Myös kalaa tai äyriäisiä syödään päivittäin. Ruoka ei ole kovin mausteista, mutta valkosipulia käytetään paljon ja sitä pidetään myös terveellisenä. Vihanneksia käytetään keitoissa ja pataruoissa, yleisimmin vihreitä papuja ja perunaa.
Veden ja juomien tulee olla teollisesti pullotettua. Myös hedelmät ja vihannekset on hyvä huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää.
Ilmasto ja Sää
Filippiineillä on trooppisen kuuma ja kostea ilmasto. Vuorokauden lämpötila on +23-32 asteen välillä, keskilämpötila +26,5 astetta. Kuiva kausi on tammikuusta huhtikuuhun, sadekausi ajoittuu toukokuusta joulukuulle. Sadekaudella taifuunit ovat yleisiä.
Pankkiasiat
Filippiinien peso (PHP).
Yleiset ohjeet
Aikaero
+6h talviaikaan, +5h kesällä.
Matkapuhelimet
Tarkista kuuluvuus operaattoriltasi. Kansainvälinen suuntanumero on +63.
Palaulle matkustavan hyvä tietää
Maahanpääsyvaatimukset
Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Palaulle alle 90 päivän mittaiselle matkalle. Passin tulee olla voimassa 6 kuukautta maasta poistumisen jälkeen.
Turvallisuus
Pysyttelemme matkamme aikana turvallisilla alueilla, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat Englannin ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Terveys
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin.
Monilla sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset
Tarkista, että perusrokotuksesi on voimassa (jäykkäkouristus, polio ja kurkkumätä sekä MPR). Matkalle suositellaan A- ja B -hepatiittirokotuksia.
Tarkista aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksesta tai Matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi
Sähkö ja pistorasia-standardit
Sähkövirta on 120 V / 60 Hz. Pistorasiat samanlaisia kuin esim. Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Ruoka ja Juoma
Tyynenmerenvaltioiden tapaan ruokavaliossa käytetään paljon erilaisia kalalajeja, kasviksia sekä hedelmiä.
Veden ja juomien tulee olla teollisesti pullotettua. Myös hedelmät ja vihannekset on hyvä huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää.
Ilmasto ja Sää
Palau sijaitsee lähellä päiväntasaajaa ja sen takia ilmasto on tasainen ympäri vuoden, keskilämmön ollessa 30°C. Kuivakausi alkaa marraskuussa ja kestää huhtikuuhun. Ilmankosteus on korkea ympäri vuoden. Sadekausi osuu heinä-lokakuuhun, jolloin ukkoset ovat yleisiä. Taifuunit, jolloin sataa päiväkausia, ovat kuitenkin harvinaisia. Sukeltajille paras aika vierailla Palaulla on kuivakaudella syyskuun ja toukokuun välillä.
Pankkiasiat
Palaun valuutta on dollari (USD). 1 € = noin 1,12 USD.
Yleiset ohjeet
Aikaero
+6-7 tuntia
Matkustussesongit
Palau on ympärivuotinen matka- ja sukelluskohde. Sadekausi on toukokuusta marraskuuhun, mutta tuonakaan ajankohtana sateet eivät haittaa sukeltamista.
Aurinkorasva
1.1.2020 alkaen Palau on kieltänyt aurinkorasvat, jotka sisältävät koralleille ja vesistöille myrkyllisiä aineita. Näiden myynti ja tuonti maahan on lailla kielletty.
Mikronesiaan matkustavan hyvä tietää
Maahanpääsyvaatimukset
Viisumit ja maahanpääsy
Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Mikronesiaan. Passin tulee olla voimassa 120 päivää maasta poistumisen jälkeen.Viisumikäytännöt ja -hinnat voivat muuttua ilman etukäteisvaroitusta paikallisista viranomaistahoista riippuen.
Turvallisuus
Pysyttelemme matkoillamme turvallisilla alueilla, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saatEnglannin ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Terveys
Rokotukset?
Tarkista, että perusrokotuksesi on voimassa (jäykkäkouristus, polio ja kurkkumätä sekä MPR). Matkalle suositellaan A- ja B -hepatiittirokotuksia.
Tarkista aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksesta tai Matkailuklinikan rokotusneuvonnasta?www.rokote.fi
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.?
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin.
Monilla sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Sähkö ja pistorasia-standardit
Sähkövirta on 120 V / 60 Hz. Pistorasiat samanlaisia kuin esim. Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Ilmasto ja Sää
Mikronesiassa vallitsee trooppinen ilmasto, sateita on lähes päivittäin. Kosteus ja tasainen lämpötila pysyvät korkeina ympäri vuoden. Pohnpei on tunnettu yhtenä maailman kosteimmista paikoista. Taifuuneita saattaa ilmetä heinäkuusta marraskuuhun.
Matkustussesongit
Mikronesia on ympärivuotinen matkustuskohde. Kesäaika on joulukuusta huhtikuuhun ja talviaika toukokuusta marraskuuhun. Suurimmat sademäärät ovat heinäkuusta joulukuuhun.
Pankkiasiat
Mikronesian valuutta on Yhdysvaltain dollari (USD). 1 € = noin 1,12 USD.
Yleiset ohjeet
Aikaero
Yap ja Chuuk 9 tuntia, Pohnpei ja Kosrae 10 tuntia
Satojen pienten saarten ryhmittymä Karoliiniensaarten sydämessä suurten valtamerien merivirtojen kohtauspisteessä tekee Mikronesian tasavallasta mielenkiintoisen kulttuuri- ja sukelluskohteen. Merenalaisen elämän lisäksi kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat Yapin saarten jopa nelimetriset kivikolikot. Haluatpa ottaa allesi kajakin tai surffilaudan tai laittaa selkääsi happipullon löydät Mikronesiasta hyvät mahdollisuudet aktiiviseen mutta rentoon lomailuun.
Marshallinsaarille matkustavan hyvä tietää
Maahanpääsyvaatimukset
Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Marshallinsaarille alle 30 vuorokauden mittaiselle matkalle. Passin tulee olla voimassa 6 kuukautta maasta poistumisen jälkeen.
Turvallisuus
Pysyttelemme matkamme aikana turvallisilla alueilla, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Auringonpaahde on voimakas ja suojakertoimien pitää olla korkeita. Myös hyttysiltä kannattaa suojautua myrkyin ja vaattein. Sateenvarjo toimii niin sadetta kuin kulkukoiralaumojakin vastaan. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat Englannin ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Terveys
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.?
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin.
Monilla sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset?
HUOM! Marshallinsaarille vaaditaan voimassa oleva rokotustodistus tuhkarokoa vastaan.
Tarkista, että perusrokotuksesi on voimassa (jäykkäkouristus, polio ja kurkkumätä sekä MPR). Matkalle suositellaan A- ja B -hepatiittirokotuksia.
Tarkista aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksesta tai Matkailuklinikan rokotusneuvonnasta?www.rokote.fi
Sähkö ja pistorasia-standardit
Sähkövirta on 120 V / 60 Hz. Pistorasiat samanlaisia kuin esim. Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Vaatetus- ja pukeutumissuositukset
Keväällä ja kesällä suositellaan viileitä, kevyitä ja hengittäviä vaatteita, mutta kovin lämpimiä vaatteita ei tarvita. Talvella ja syksyllä on suositeltavaa käyttää villapaitoja, neuletakkeja, takkeja ja muita lämpimiä vaatteita, mutta raskaita vaatteita ja saappaita ei tarvita. Yleisesti ottaen sateenvarjo ja sadetakki ovat tarpeen, uimapuku ja aurinkosuojat ovat suositeltavia, ja kävelykengät ovat hyödyllisiä. Rennot vaatteet ovat sopivia, mutta siistiä rentoa pukeutumista ei tarvitse.
Ruoka ja Juoma
Ruoka- ja vesiturvallisuus:
Voiko hanavettä juoda: Ei
Tuoreet hedelmät ja vihannekset: Kyllä
Jää: Kyllä
Liha: Kyllä
Katuruoka: Rajoitetusti
Paikallinen keittiö:
Marshallien saarten keittiöön vaikuttaa sen merenläheinen sijainti, ja merenelävät ovat keskeinen osa ruokavaliota. Ruoissa käytetään usein kalaa, kookosta ja trooppisia hedelmiä. Perinteisiin ruokiin kuuluvat riisi, leipäpuu ja erilaiset taro-valmistukset. Tunnettuja paikallisia juomia ovat kookosvesi ja toddy.
Tippaus: Ei ole tapana
Ilmasto ja Sää
Ilmasto
Marshallinsaarilla vallitsee trooppinen ilmasto, sateita on lähes päivittäin. Ilma on lämmin ympäri vuoden ja keskilämpötila on 27 C vuoden ympäri ja meriveden lämpötila 26 C. Joulukuusta maaliskuuhun vilvoittavat tuulet puhaltavat. Sadekausi ajoittuu syyskuusta marraskuuhun.
Matkustussesongit
Paras aika matkustaa on meidän kesäkautenamme, hiljaisin sesonki loka- ja marraskuussa. Syklonikausi marraskuusta huhtikuuhun mutta niitä voi esiintyä ympäri vuoden.
Pankkiasiat
Valuutta
Paikallinen valuutta: Yhdysvaltain dollari
Symboli: $
ISO-koodi: USD
Jaettava yksikkö: sentti
Setelit: $1, $5, $10, $20, $50, $100
Kolikot: 1¢, 5¢, 10¢, 25¢
Pankkitoiminta
Korttitapahtumat: Rajoitetut
Pankkiautomaatit: Kyllä
Mastercard: Kyllä
Visa: Kyllä
American Express: Rajoitetut
Diner’s Club: Rajoitetut
Pankkien aukioloajat
Arkisin: 9.00 - 16.00
Viikonloppuisin: Suljettu
Pyhäpäivinä: Kyllä (Rajoitetut aukioloajat)
Valuutanvaihtopalvelut: Rajoitetut
Yleiset ohjeet
Aikaero
10 tuntia
Kiribatille matkustavan hyvä tietää
Maahanpääsyvaatimukset
Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Kiribatille alle 4 kuukauden mittaiselle matkalle. Passin tulee olla voimassa 6 kuukautta maasta poistumisen jälkeen.
Turvallisuus
Pysyttelemme matkamme aikana turvallisilla alueilla, mutta yleinen varovaisuus maalaisjärjen puitteissa on kuitenkin koko matkan aikana suotavaa.
Lisätietoja maassa matkustamisesta saat esim. Englannin ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Terveys
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.?
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin.
Monilla sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Tarkista, että perusrokotuksesi on voimassa (jäykkäkouristus, polio ja kurkkumätä sekä MPR). Matkalle suositellaan A- ja B -hepatiittirokotuksia.
Tarkista aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksesta tai Matkailuklinikan rokotusneuvonnasta?www.rokote.fi
Sähkö ja pistorasia-standardit
Pistoketyyppi: Tyyppi I
Jännite (V): 240V
Taajuus (Hz): 50Hz
*Matka-adapteri ja jännitemuunnin saattavat olla tarpeen riippuen laitteistasi.
Vaatetus- ja pukeutumissuositukset
Kevät ja kesä
Viileät, kevyet, hengittävät ja mukavat vaatteet: Kyllä
Kevyet lämpimät vaatteet: Ei
Talvi ja syksy
Villapaidat, neuletakit, takit: Suositellaan
Raskaat vaatteet ja saappaat: Ei
Yleisesti
Sateenvarjo ja sadetakki: Kyllä
Lämpimät hanskat, hattu ja huivi: Ei
Uimapuku: Kyllä
Hattu, aurinkolasit ja aurinkovoide: Kyllä
Kävelykengät: Kyllä
Rennot vaatteet: Kyllä
Siistit rento vaatetus: Ei
Ruoka ja Juoma
Ruoka- ja vesiturvallisuus:
Voiko hanavettä juoda: Ei
Tuoreet hedelmät ja vihannekset: Kyllä
Jää: Kyllä
Liha: Kyllä
Katuruoka: Rajoitetusti
Paikallinen keittiö:
Kiribatin keittiössä korostuvat merenelävät, kuten kala ja simpukat, sekä tärkeät viljelykasvit, kuten kookos, leipäpuu ja taro. Ruoat sisältävät usein näitä aineksia muhennoksina, curryina ja grillattuina annoksina. Tunnettuja paikallisia juomia ovat kookosmaito ja toddy (käynyt kookospalmun neste).
Tippaus: Ei ole tapana
Ilmasto ja Sää
Vuotuinen sademäärä: 2 500 - 3 000 mm
Keskilämpötila: 28°C
Kesä:
Keskimääräinen ylin lämpötila: 31°C
Keskimääräinen alin lämpötila: 26°C
Talvi:
Keskimääräinen ylin lämpötila: 29°C
Keskimääräinen alin lämpötila: 24°C
Paras aika vierailla:
Paras aika vierailla Kiribatilla on huhtikuusta lokakuuhun, kuivana kautena, jolloin sää on yleensä aurinkoinen ja sademäärä vähäisempi.
Pankkiasiat
Valuutta
Paikallinen valuutta: Kiribatin dollari
Symboli: $
ISO-koodi: KID
Jaettava yksikkö: sentti
Setelit: $1, $5, $10, $20, $50, $100
Kolikot: 1c, 2c, 5c, 10c, 20c, 50c, $1
Pankkitoiminta
Korttitapahtumat: Rajoitetut
Pankkiautomaatit: Ei
Mastercard: Kyllä
Visa: Kyllä
American Express: Ei
Diner's Club: Ei
Pankkien aukioloajat:
Arkisin: 9.00 - 16.00
Viikonloppuisin: Suljettu
Pyhäpäivinä: Kyllä
Valuutanvaihtopalvelut: Rajoitetut
Yleiset ohjeet
Valmistaudu huolellisesti ja pakkaa kevyesti
Jokainen kilo vähemmän matkatavaraa pienentää kuljetusvälineen polttoaineen kulutusta. Useamman matkustajan kohdalla tällä voi olla merkittävä vaikutus. Henkilökohtaista hygieniaa varten kannattaa pakata mukaan matkakokoja tai näytepakkauksia, jotka paitsi säästävät tilaa myös painoa. Näiden kohdalla on kuitenkin hyvä huomioida mahdollinen aiheutuva jätteen määrä. Kohteesta riippuen on tärkeää ottaa huomioon myös paikallinen vesitilanne – tarvittaessa kannattaa suosia esimerkiksi hiustuotteita, jotka eivät vaadi huuhtelua.
Matkadokumentit ja -lukeminen elektronisessa muodossa säästävät tilaa ja painoa. Elektronisten laitteiden latausta varten on saatavilla esimerkiksi aurinkokennolla toimivia varavirtalähteitä. Esimerkiksi jalkineet vievät usein runsaasti tilaa matkalaukussa ja kerryttävät helposti laukun painoa. Mieti, mitä varusteita todella tarvitset matkaa varten ja jätä ylimääräiset tavarat kotiin.
Fidzille matkustavan hyvä tietää
Maahanpääsyvaatimukset
Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Fidžille alle 4 kuukauden mittaiselle matkalle.
Passin tulee olla voimassa 6 kuukautta maasta poistumisen jälkeen.
Turvallisuus
Pysyttelemme matkamme aikana turvallisilla alueilla, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Terveys
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.?
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin.
Monilla sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Fidžin valuutta on dollari (FJD). 1 € = noin 2,46 FJD. Valuuttaa ei saa Suomesta.
Rokotukset?
Tarkista, että perusrokotuksesi on voimassa (jäykkäkouristus, polio ja kurkkumätä sekä MPR). Matkalle suositellaan A- ja B -hepatiittirokotuksia.
Tarkista aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksesta tai Matkailuklinikan rokotusneuvonnasta?www.rokote.fi
Sähkö ja pistorasia-standardit
Sähkövirta on 240 V / 50 Hz. Pistorasiat samanlaisia kuin esim. Australiassa.
Ruoka ja Juoma
Perinteisen fidžiläisen ruokavalion lähteenä käytetään paljon hiilihydraattipitoisia raaka- aineita, kuten jamssia, taaroa, bataattia sekä maniokkia. Näiden lisäksi myös leipäpuunhedelmiä, pähkinöitä sekä banaaneja. Fidžin eri etnisten ryhmien ruokatavoissa on erilaisuuksia. Esimerkiksi Fidžiläiset ovat oppineet intialaisilta chilin, rieskamaisten leipien, riisin, vihannesten sekä teen käytön, kun taas intialaiset ovat omaksuneet taaron ja kassavan käyttämisen ja kavan juomisen. Veden ja juomien tulee olla teollisesti pullotettua. Myös hedelmät ja vihannekset on hyvä huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää.
Ilmasto ja Sää
Fidžillä vallitsee trooppinen ilmasto, sateita on lähes päivittäin. Ilma on lämmin ympäri vuoden ja lämpötila vaihtelee 20-29 asteen välillä. Öisin lämpötila laskee 18-20 asteen tuntumaan.
Pankkiasiat
Fidžin valuutta on dollari (FJD). 1 € = noin 2,46 FJD. Valuuttaa ei saa Suomesta.
Yleiset ohjeet
Aikaero
11 tuntia ja kesäaikana 12 tuntia
Matkustussesongit
Ympärivuotinen kohde. Paras aika matkustaa on meidän kesäkautenamme, hiljaisin sesonki loka/marraskuussa. Syklonikausi marraskuusta huhtikuuhun.
Tuvalulle matkustavan hyvä tietää
Maahanpääsyvaatimukset
Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Vanuatulle 90 päivän mittaiselle matkalle. Passin tulee olla voimassa 6 kuukautta maasta poistumisen jälkeen.
Turvallisuus
Pysyttelemme matkamme aikana turvallisilla alueilla, mutta yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat esim. Englannin ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Terveys
Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.
Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin.
Monilla sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.
Rokotukset
Tarkista, että perusrokotuksesi on voimassa (jäykkäkouristus, polio ja kurkkumätä sekä MPR). Matkalle suositellaan A- ja B -hepatiittirokotuksia.
Tarkista aina rokotusvaatimukset terveyskeskuksesta tai Matkailuklinikan rokotusneuvonnasta www.rokote.fi
Sähkö ja pistorasia-standardit
Sähkövirta on 220 V / 50 Hz. Pistorasiat ovat samanlaisia kuin esim. Australiassa.
Vaatetus- ja pukeutumissuositukset
Kevyt kesäinen vaatetus ja auringolta suojautuminen on tärkeää. Sadekaudella sadeviitta on hyvä pakata mukaan.
Ruoka ja Juoma
Tuvalulaisessa ruokakulttuurissa taarolla (pulaka) on tärkeä asema. Myös leipäpuun hedelmät, kookospähkinät, banaanit ja kala ovat yleisiä. Tuvalulaisia juomia ovat kaleve ja koa, joiden valmistukseen käytetään lähinnä kookospähkinää. Tuvalulla ei ole kovin paljon juomakelpoista vettä, joten kookosmaito on yleinen juoma.
Vesijohtoveden juominen ei ole suositeltavaa. Veden ja juomien tulee olla teollisesti pullotettua. Myös hedelmät ja vihannekset on hyvä huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää. Maahantuotuja raaka- aineita ovat riisi ja jauhot sekä pakaste- ja purkkiliha. Tuvalun ainoat ravintolat sijaitsevat kaikki Funafutilla.
Ilmasto ja Sää
Tuvalulla vallitsee trooppinen ilmasto, sateita on lähes päivittäin. Vuosittainen sademäärä Funafutissa on 3?200 mm ja keskilämpötila 31 astetta. Huhtikuusta lokakuuhun vilvoittavat tuulet helpottavat helteessä oloa. Lähes päivittäiset ukkosmyrskyt ovat upeita mutta eivät kestä kauaa ja eivätkä siten vähennä auringon määrää / päivä. Sateisimpina aikoina mahdollisuus tulviin.
Paras matkustusaika on toukokuusta marraskuuhun.
Pankkiasiat
Tuvalun valuutta on Australian dollari (AUD). 1 € on noin 1,55 AUD. Luottokortit eivät käy Tuvalulla.
Muita Oseanian matkoja
> Oseanian eteläiset saarivaltiot
Samankaltaisia matkoja
> Maailmanympäri 1 -kiertomatka
> Suuri Guineanlahden kiertomatka
Haluatko matkaasi lisäpäiviä?
Filippiinit
Fidzi
Maailmanympäri
... Tiedustele toimistoltamme lisäpäivien hintaa ja tarkempia tietoja.
Tämänkin matkan voimme räätälöidä sinulle tai keräämällesi ryhmälle haluamaasi ajankohtaan
Myös omalle ryhmällesi voimme järjestää oppaaksi suomalaisen kohdeasiantuntijan. Tiedustele räätälöidyistä matkavaihtoehdoista tarkemmin toimistoltamme.