Kiehtova kombo historiaa, sykähdyttäviä luontoa, pitkiä perinteitä ja urbaania elämänmenoa
Kirsikkapuut kukkivat Koreassakin! Etelä-Korean kirsikankukka-aika on jäänyt japanilaisen hanamin varjoon, mutta ihan suotta – koko maassa kukoistaa keväisin aivan yhtä upeita kirsikkapuita kuin Japanissakin, kaikissa vaaleanpunaisen eri sävyissä.
Tällä 11-päiväisellä Korean matkalla pääset ottamaan kaiken irti Etelä-Korean kirsikankukkasesongista (koreaksi beot-kkot)! Ihastelemme kukkia koko matkan ajan, ja kirsikkana kakun päälle vierailemme vielä Yeouidon Cherry Blossom Festivalilla, jossa näemme laajalti kukkaloistoa.
Aloitamme matkan Soulin upeasta suurkaupungista, jonka horisonttia kehystävät vuoret ja pilvenpiirtäjät. Nautimme kaupungin sykkeestä ja käymme paikallisten tyyliin piknikillä Han-joen varrella.
Sieltä matkustamme luotijunan kyydissä tutkailemaan muita kaupunkeja kuten Jeonju, Busan ja Gyongju, joissa näemme mm. vanhaa kulttuuria ja arkkitehtuuria, teeplantaaseja ja valtavia katumarkkinoita. Yövymme hotellien lisäksi entisaikojen tunnelmaa huokuvissa hanok-kylissä. Lopuksi palaamme takaisin Soulin urbaaniin vilskeeseen.
Hangkuk saranghae!
- Modernien metropolien vauhdikas ilmapiiri
- Kiehtovat perinteet ja nykypäivän ilmiöt
- Monipuolinen luonto
- Maukas ruoka- ja juomakulttuuri
- Osa siirtymistä luotijunilla
- Kirsikankukka-aika (kukinnan tarkkaa ajankohtaa ja kestoa ei kuitenkaan voi ennustaa)
- Yhden yön yöpyminen perinteisessä Hanok-majoituksessa.
Pieni ryhmä ( henkeä) ja kokenut suomalainen matkanjohtaja takaavat sujuvan matkakokemuksen.
Seuraavan lähdön matkanjohtaja Henri Hirvenoja.
Lento Souliin, Etelä-Korean pääkaupunkiin, jonne saapuminen seuraavan vuorokauden puolella.
Saapuminen Souliin ja maahantulomuodollisuuksien jälkeen suuntaamme heti kohti Namsan-vuorta ja puistoa. Vuoren päälle pääsemme kaapelihissillä ja täällä teemme kierroksen N Soul Towerissa, josta aukeaa upeat maisemat Soulin kaupunkiin.
Tämän jälkeen kirjaudumme sisään hotelliin ja syömme yhdessä illallista hotellin läheisessä ravintolassa.
Sisältyy: Illallinen
Majoitus: Orakai Daehakro Hotel
Tänään tutustumme maan pääkaupunkiin ja sen maailmanlaajuisesti tunnettuihin ilmiöihin. Vierailemme muun muassa Joseon-dynastian aikaisessa Changdeokgungin palatsissa ja sen puutarhassa, jonka jälkeen suuntaamme Hongdaen alueelle, josta löytyy paljon nykykulttuuria sekä kauppoja.
Syömme picnic-lounasta paikallisten tapaan Hangangin puistossa ja tutustumme muun muassa Gangnamiin ja sen kuuluisaan Gangnam Style-patsaaseen. Vierailemme lopuksi Gwangjangissa, yhdellä Soulin vanhimmista toreista, jossa on mahdollisuus maistella paikallisia ruokia.
Sisältyy: Aamupala & lounas
Majoitus: Orakai Daehakro Hotel
Aamulla siirrymme hotellilta Yongsan juna-asemalle, josta hyppäämme luotijunaan kohti Jeonju Cityä. Saapuessa syömme lounasta paikallisessa ravintolassa ennen kävelykierrosta. Kierroksella vierailemme Omokdaessa, jossa näemme muun muassa Joseon-dynastian perustajan King Tae-jon kuvalla varustetun pyhäkön sekä saamme kokeilla perinteisen korealaisen paperin ”hanjin” valmistusta.
Tämän yön yövymme perinteisessä Hanok-majoituksessa ja saamme kokea ripauksen korealaista vanhaa elämäntyyliä.
Sisältyy: Aamupala & lounas
Omatoiminen aamiainen, jonka jälkeen suuntaamme kohti Hadongia, jossa tutustumme teen ihmeelliseen maailmaan. Hadongin alue on kuuluisa erityisesti vihreästä teestään ja saamme oppia lisää teemuseossa sekä nauttia paikallisista teeantimista teeseremonian yhteydessä.
Vierailemme myös läheisellä villiteeplantaasilla, jonne matkalla pysähdymme upealla Hadongin Skywalkilla, jossa pääsemme ihastelemaan Seomjingang-joen kauniita maisemia.
Matka jatkuu maateitse kohti maan toisiksi suurinta kaupunkia Busania, jossa vietämme seuraavat yöt.
Sisältyy: Lounas
Majoitus: Commodore Hotel Busan
Tänään pääsemme ihastelemaan tätä suurkaupunkia ylhäältä päin Busan Towerista sekä vierailemaan Etelä-Korean suurimmalla kalatorilla, jota pyörittävät pääosin naiset. Vierailemme myös käyttötavaratorilla, joka on perustettu Korean sodan jälkeen.
Tämän jälkeen tutustumme Igidaen puistoon, jossa myös kuljemme pätkän kaunista luontopolkua Eoulmadangista Dongsaengmaliin.
Koreassa temppelit ovat yleensä vuorilla, mutta Busanissa pääsemme tutustumaan Haedong Yonggungsan temppeliin, joka on veden äärellä. Päivän aikana näemme myös erilaisia rakennuksia ja alueita missä nykypäivän arkkitehtuuri kohtaa perinteikkään tyylin.
Sisältyy: Aamupala & lounas
Majoitus: Commodore Hotel Busan
Matkamme jatkuu itärannikkoa ylöspäin kohti Gyeongjunia. Tämä tuhansia vuosia vanha kaupunki toimi aikoinaan Silla-valtakunnan pääkaupunkina, josta nykyinen Korea on saanut alkunsa. Täällä historiaa huokuvassa kaupungissa pääsemme näkemään vehreitä hautakumpuja sekä yhden maailman vanhimmista observatorioista. Vierailemme buddhalaisessa luolatemppelissä ja kansallismuseossa sekä ihastelemme pimeän tullen maagista Donggung palatsia, joka sijaitsee kauniisti valaistulla Woljin lammella.
Sisältyy: Aamupala & lounas
Majoitus: Commodore Hotel Gyeongju
Tänään päivämme alkaa siirtymällä maateitse Andongiin. Päivän aikana vierailemme kahdessa UNESCOn maailmanperintökohteessa. Joseon-dynastian aikaisessa Hahoen kylässä sekä vuosisatoja vanhassa kungfutselaisuuteen keskittyneessä opistossa.
Matka jatkuu Andongin vanhalle torille, jota kutsutaan myös ”kanatoriksi”. Paikallisten suosima kanaruoka on saanut täällä alkunsa ja ilmassa oleva huumaava tuoksu vie kielen mennessään.
Sisältyy: Aamupala & lounas
Majoitus: CM Park Hotel
Matka jatkuu luotijunalla takaisin Souliin, jossa pääsemme ihastelemaan kirsikankukkaloistoa vuosittaisilla Yeouidon kirsikankukkafestivaaleilla. Han-joen varrella sijaitsevassa Yeouidon puistossa puhkeaa kukkaan keväisin jopa 1600-1800 kirsikkapuuta. Puistossa pääsemme ihastelemaan puiden lisäksi myös upeita alppiruusuja, onnenpensaita sekä pensasangervoja.
Sisältyy: Aamupala & lounas
Majoitus: Orakai Daehakro Hotel
Lentomme lähtee vasta myöhään illalla, joten tämä päivä vielä aikaa kierrellä Soulissa omatoimisesti käyden esimerkiksi kahvilla jossain kaupungin upeista teemakahviloista.
Halukkailla on mahdollisuus aamulla lähteä lisämaksulliselle retkelle Soulin Demilitarisoidulle alueelle, jossa saamme kuulla 1950-luvun Korean sodasta sekä Korean osallisuudesta kylmään sotaan.
Illansuussa uloskirjautuminen hotellista ja kuljetus lentokentälle, josta lento takaisin Suomeen. Saapuminen seuraavan päivän puolella.
Sisältyy: Aamiainen
Saapuminen Suomeen.
Orakai Daehakrossa yhdistyvät moderni tunnelma, tyylikkyys ja mukavuus. Hotellin nimi "daehakro" juontaa juurensa Koreassa sijaitsevaan kulttuuri-ja taidekatuun ja hotelli haluaakin nimeään kunnioittaen tarjota kokemuksen joka on täynnä kulttuuria. Hotelli on mainiolla sijainnilla aivan Soulin keskustassa ja kävelyetäisyydellä moniin nähtävyyksiin. Kokemusrikkaan päivän päätteeksi voit rentoutua hotellin tunnelmallisella saunaosastolla.
Korealaista arkkitehtuuria edustava Commodore Hotel tarjoaa upean näkymän Busanin lahdelle. Hotellin sisustus on sekoitus perinteistä ja modernia ja hurmaa täten uniikilla tunnelmallaan. Hotellin palveluihin kuuluu mm. kahvila, uimallas,sekä miesten sauna. Illallista voit syödä hotellin kahdessa ravintolassa ja viihdettä tarjoaa aulabaarissa livemusiikki.
Commodore Gyenongju hotelli sijaitsee kätevästi aivan Bomun turistialueen kupeessa ja tarjoaa näkymän kauniille Pomunho -järvelle. Hotellin 3:ssa eri ravintolassa pääset nauttimaan korealaisesta, japanilaisesta ja halutessasi myös länsimaisesta ruoasta. Karaoken rakastajille löytyy hotellista ihkaoma karaokebaari.
CM Park hotelli tarjoaa asiakkailleen viihtyisän majoituksen rauhallisessa Andongissa. Hotellista löytyy ulkouima-allas sekä terassi, josta pääset ihailemaan kaupunkinäköalaa.Voit nauttia herkullisista Korealaisista ruokalajeista hotellin ravintolassa tai käydä drinkeillä kattoterasilla sijaitsevassa baarissa.
LÄHDÖT JA HINNAT
11 päivää, perillä 8 yötä
26.3.–5.4.2025 | 4 290 €/hlö | |
27.3.–6.4.2026 | 4 290 €/hlö |
Yllä olevat hinnat jaetussa 2 hengen majoituksessa.
Matkan hintaan lisätään käsittelykulu 50 €/hlö.
Mikäli matkustat yksin, löydät ryhmämatkoiltamme melko varmasti samanhenkistä seuraa. Voit kuitenkin majoittua rauhassa omassa huoneessa lisähintaan. Kysy lisää toimistolta!
Oma 1 hengen majoitus +460 €
Matkan hintaan sisältyy
- Reittilennot turistiluokassa
- Lentolippujen hintaan sisältyvät lentokenttäverot ja ruumaan menevä matkatavara
- Ohjelman mukaiset majoitukset ja ateriat
- Kaikki kuljetukset ja matkaohjelmassa mainitut retket.
Matkan hintaan ei sisälly
- Matkavakuutus
- Henkilökohtaiset kulut kuten mahdolliset tipit
- Käsittelykulu
- Muu mainitsematon.
Lennot
Päivä 1 | Helsinki → Incheon | 17:30 – 12:15 | Finnair | ||
Päivä 10 | Incheon → Helsinki | 21:40 – 05:30 | Finnair |
Lentojen aikatauluihin ja reitityksiin voi tulla muutoksia.
Jos tarvitset liittymälennot Suomen sisällä, varmistathan lentoaikataulun toimistoltamme ennen varaamista.
Tällä matkalla huomioitavaa
- Osa siirtymistä luotijunilla
- Kirsikankukka-aika (kukinnan tarkkaa ajankohtaa ja kestoa ei kuitenkaan voi ennustaa)
- Matkan minimiryhmäkoko on 8 henkilöä.
- Peruutusehdot B.
KYSY MATKASTA
Matka-asiantuntija
Sara Loketi