Kosovon matka vie Balkanille. Maa itsenäistyi Serbiasta vuonna 2008, mutta on vain osin tunnustettu
itsenäinen valtio. Serbia ei ole hyväksynyt Kosovon
yksipuolista julistusta ja pitää valtiota edelleen autonomisena alueena.
Sotaisasta lähihistoriastaan huolimatta on maa nykyään rauhallinen
matkailukohde. Maan rajanaapureita ovat Montenegro, Albania, Serbia ja
Pohjois-Makedonia. Balkanin maiden tapaan, löytyy myös Kosovosta upeita
vuoristomaisemia. Maan korkealla sijaitsevia jokilaaksoja ympäröivät yli
2000 metriin kohoavat vuoret. Maan korkein huippu on Gjeravica (2656m).
Maan pääkaupunki Pristina on mielenkiintoinen sekoitus trendikästä
ravintolakulttuuria ja ankeita betonirakennuksia, unohtamatta erikoisia
nähtävyyksiä.
Kosovon matkaksi voit valita opastetun monipuolisen kolmen valtion Balkanin kulttuurikiertomatkan tai räätälöidyn, juuri omien toiveidesi mukaisen kokonaisuuden.
Toteutamme asiakkaidemme unelmia räätälöimällä toiveiden mukaisia matkakokonaisuuksia. Valmiiden matkaesimerkkien lisäksi voimme suunnitella matkan juuri sinun toiveidesi mukaan. Ota yhteyttä, kerro ajatuksistasi ja suunnitellaan yhdessä unelmiesi matka.