tai
 
Opastetut aktiivi, ENG / Kirgisia

Kirgisian vaellusmatka

Kirgisia  
Osh | Sary-Chelek | Arkyt | Sai-joki | Osh

Tien Shanin vuoristo Kirgisiassa on kaunis luonnonaarre upeine kristallinkirkkaine järvineen. Tällä vaelluksella pääset tutustumaan mm. lumoavaan Sary-Chelek-järveen. Matka alkaa ja päättyy Kirgisian toiseksi suurimpaan kaupunkiin Oshiin.

Sary-Chelek-järvi sijaitsee 1873 metrin korkeudessa, vuorijonojen syvyydessä. Sään ollessa selkeä on mahdollista nähdä 234 metriä syvän kirkkaan järven pohjaan saakka. Vaellusreitti järvelle kulkee kuvankauniiden vuorien, syvien rotkojen ja kirkkaansinisten vuorijokien läpi Sary-Chelekin biosfäärialueella.

Vaellus on vaatimustasoltaan helppo ja sopii kaikille peruskunnon omaaville vaeltajille. Päiväreput kannetaan vaelluksella itse, hevoset huolehtivat muista varusteista. Alueella päästään usein nauttimaan vakaista ja lämpimistä sääoloista. Päivälämpötilat liikkuvat 15-30 asteen välillä.

Matka toteutetaan kansainvälisessä ryhmässä englanninkielisen oppaan johdolla 7-15 hengen ryhmälle. Sopii hyvin myös yksin matkustavalle! Matka voidaan toki toteuttaa myös muina ajankohtina räätälöitynä. Kysy lisää toimistoltamme.

Matkan kesto
11 päivää, perillä 9 yötä, vaellus 8 pv
Matkan hinta
Alkaen 1 760 €
Alkaen 1 760 €, 2hh:ssa
1hh-lisä 30 €

 

PYYDÄ TARJOUS
  •  
    Kari Heimonen
KYSY MATKASTA - VARAA TAPAAMISAIKA

Matkainfo

Matkaohjelma

Päivä 1 | Lennot Helsinki – Osh 1
Päivä 2 | Aflatun 2
Päivät 3–9 | Sary-Chelek-vaellus 2
Päivä 10 | Osh 1
Päivä 11 | Osh – Helsinki 1

Matkan erityispiirteet

• Mielenkiintoinen ja vähän vierailtu vaelluskohde
• Ei vaellusta korkeassa ilmanalassa
• Majoitus teltoissa.

Lennot
Esimerkkiaikataulu (Turkish Airlines)
Helsinki – Istanbul 13.05–16.35
Istanbul – Osh 20.10–03.55
Osh – Istanbul 05.30–08.10
Istanbul – Helsinki 14.00–17.25
Matkan hinta on laskettu esimerkkilentoreitin mukaan. Mahdollisuus käyttää myös muita lentoyhtiöitä. Tiedustelethan vaihtoehtoja toimistoltamme.
Hintaan sisältyy
- Lennot turistiluokassa
- Majoitukset kahden hengen huoneessa, mainituin aterioin (1hh lisämaksusta)
- Kaikki kuljetukset/lennot kohteiden välillä
- Englanninkielisen asiantuntevan oppaan palvelut.
Hintaan ei sisälly
- Käsittelykulu 35 €/hlö
- Tipit ja muut henkilökohtaiset kulut
- Matkavakuutus
- Lisämaksulliset retket
- Muu mainitsematon.

Päiväohjelma

Days 1-2
Fly to Osh via Istanbul. Early arrival to Osh. Meet and greet at the airport. Transfer from Osh to Aflatun settlement. Camp 1 (1300m) at the confluence of the Aflatun and Utun rivers. 350km, approx. 6 hrs.

Day 3
The beginning of active part of the tour. Trekking up along the Yushniy Aflatun river. Camp 2 (1700m). 18km, approx. 6 hrs.

Day 4
Continue trekking up along the Yushniy Aflatun river and then further along Uyalma river. Camp 3 (2100m). 12 km. approx. 5hrs.

Day 5
Trekking over Kuldambes pass (2750m) and then descent to Lake Sary-Chelek over Ashuu pass (2551m). Camp 4 (1900m). 10km. Approx. 5hrs.

Day 6
Day's rest on Lake Sary-Chelek. Walks along the lake banks. Retrace to camp 4.

Day 7
Ascent along Lake Sary-Chelek over Makmal pass (2654m). Descent to the Kyzyl-Suu river. Camp 5 (200m) at the confluence of the Kyzyl-Suu and Kurumdu rivers. 13km. Approx. 6hrs.

Day 8
Trekking downstream the Kara-Suu river to lake Karakamysh. Camp 6 (1800m) on the lake bank. 12km. Approx. 3hrs.

Day 9
Trekking over Kuturma pass (2446m) and then descent to lake Iri-Kol. Camp 7 (1800m) on the lake bank. 10km. Approx. 5hrs.

Day 10
Trekking from lake Iri-Kol to the southern part of lake Sary-Chelek. Continue trekking round lake Kely-Kol and further to the Arkyt-Sai river where the vehicle will be waiting to pick you up. 10km. Approx. 2hrs. Transfer to Osh 320km. Approx 5-6 hrs. Accommodation in the hotel.

Day 11
Fly to Helsinki via Istanbul.

 

Kohde-esittelyt

 

Kirgisia




Pääkaupunki
Biškek

Pinta-ala
199 951 km2

Väkiluku
5 964 897

Uskonto
muslimeja 75%, ortodokseja 20%, muita 5%

Kieli
kirgiisi 64,7%, uzbekki 13,6%, venäjä 12,5%, muut 9,2%

Päätuote
maatalous, palvelut, teollisuus

Valuutta
Som (KGS)

Hallitusmuoto
tasavalta

Kirgisian tasavalta sijaitsee Keski-Aasiassa Kazakstanin ja Kiinan naapurissa. Tien Shanin vuoristo kulkee läpi koko maan ja käsittää useita yli 7000 metriä korkeita huippuja. Ilmasto vaihtelee kuivasta mannerilmastosta eteläosien subtrooppiseen ilmastoon. Korkeilla vuorilla on erittäin kylmä ympäri vuoden ja lämpötilat laaksoissakin saattavat pudota jopa -30 asteeseen talvisin. Maassa on 83 eri tavoin rauhoitettua luonnonsuojelualuetta, joista kolme kuuluu Unescon biosfäärikohteisiin. Maassa on yli 2000 järveä, joista isoin on 182 kilometriä pitkä Issyk Kul.

Osh

Kaupunki sijaitsee Kirgisian eteläosassa, Ferganan laaksossa. Oš on maan toiseksi suurin kaupunki ja Ošin alueen hallinnollinen keskus, vaikkei olekaan osa kyseistä aluetta. Kaupungin asukkaat jakautuvat moneen etniseen ryhmään ja tärkeimmät niistä ovat kirgiisit, tadžikit sekä uzbekit. Kaupungin neuvostovallan ajasta kertoo esimerkiksi Leninin patsas Ošin aukiolla.


Sary-Chelek

Vuonna 1959 perustettu Sary-Chelekin luonnonsuojelualue on pinta-alaltaan noin 238 km². Alue on kuuluisa hienoista vuoristomaisemistaan sekä useista kirkkaista järvistään. Sary-Chelek on vuonna 1978 valittu Unescon biosfäärialueeksi.

Osh

Kaupunki sijaitsee Kirgisian eteläosassa, Ferganan laaksossa. Oš on maan toiseksi suurin kaupunki ja Ošin alueen hallinnollinen keskus, vaikkei olekaan osa kyseistä aluetta. Kaupungin asukkaat jakautuvat moneen etniseen ryhmään ja tärkeimmät niistä ovat kirgiisit, tadžikit sekä uzbekit. Kaupungin neuvostovallan ajasta kertoo esimerkiksi Leninin patsas Ošin aukiolla.


Kirgisiaan matkustavan hyvä tietää


Maahanpääsy­vaatimukset

Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia matkustaessaan Kirgisiaan jos matka kestää alle 60 päivää. Alle kuukauden mittaisilla matkoilla ei tarvitse rekisteröityä viranomaisille. Passin tai passin kopion on aina hyvä olla mukana.


Turvallisuus

Pysyttelemme matkoillamme turvallisilla alueilla, mutta taskuvarkaudet ovat kuitenkin varsinkin kaupungeissa mahdollisia ja yöaikaan liikkuminen tietyillä alueilla voi olla turvatonta. Yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa koko matkan ajan. Kysythän ajankohtaiset tiedot matkanjohtajalta ja paikalliselta oppaalta. Lisätietoja maassa matkustamisesta saat ulkoministeriön matkustustiedotteesta.


Terveys

Vakuutus
Jokaisella matkalle osallistuvalla tulee olla voimassaoleva matkavakuutus, joka kattaa sairastapauksessa tai muussa vastaavassa tarpeessa terveydenhoitokulut. Tarkistathan oman vakuutuksesi voimassaolon sekä vakuutuksen peruutusturvan ehdot.

Huomioithan matkasi erikoisluonteen ja tarkistat vakuutuksen kattavuuden myös siltä osin. Monissa kohteissa vakuutuksen tulee olla voimassa myös yli 3000 metrin korkeudessa liikuttaessa ja tällöin kattaa myös vuoristotauti.

Monilla vaellus- tai sukellusmatkoilla tarvitaan laajempi vakuutus, joka kattaa esim. sukeltamisen tai jäätiköllä liikkumisen. Tarkistathan vakuutuksesi sisällön vakuutusyhtiöstäsi.

Rokotukset
Matkaa varten on hyvä tarkistaa, että seuraavat perusrokotukset ovat voimassa: jäykkäkouristus, polio, kurkkumätä/hinkuyskä. Lisäksi suosittelemme A-hepatiittirokotusta. Lisätietoja rokotuksista saat terveyskeskuksestasi tai osoitteesta www.rokote.fi


Sähkö ja pistorasia-standardit

220 V, 50Hz, C-pistoke.


Ruoka ja Juoma

Lagman on Kirgisian pohjoisosissa käytetty perinneruoka. Lagman on käsintehtyjä nuudeleita liha- kasvisliemessä. Toinen perinneruoka on manti, eli liha- tai sipulitäytteiset taikinanyytit. Etelä Kirgisiassa pilahvi eli plov on risotontapainen ruokalaji. Yleisimmin käytetty liha on lammas, myös kanaa, nautaa, kalkkunaa ja vuohta käytetään sekä sianlihaa, paitsi muslimien keskuudessa. Tyypillistä paikallisille on syödä päivässä yksi isompi ateria sekä useampi välipala.

Veden ja juomien tulee olla teollisesti pullotettua. Myös hedelmät ja vihannekset on hyvä huuhdella pullotetulla vedellä. Kuumennettua tai tableteilla puhdistettua vettä voi juoda. Uudelleen lämmitettyjä ruokia tulee välttää. Hygieniaan kannattaa kiinnittää huomiota. Ruoan valmistuksessa vihannekset ja hedelmät kannattaa kuoria.


Ilmasto ja Sää

Kirgisian ilmasto on todella vaihtelevaa riippuen maan osasta. Kuiva mannerilmasto, kylmä vuoristoilmasto ja subtrooppinen maan eteläosassa. Korkealla vuoristolaaksoissa saattaa olla talvella jopa 30 astetta pakkasta.


Pankkiasiat

Kirgisian Som (KGS)

Valuuttaa saa Suomesta etukäteen varaamalla. Tarkista saatavuus ja kurssi www.forex.fi.

 
 
 
×